Lisätieto:

Rannikkolinnoitukset 

1900-luvun alussa venäjän itämeren laivaston tukikohta sijaitsi Libaussa nykyisen Latvian rannikolla. Tukikohta sopi sijaintinsa mukaan hyvin varsinkin Saksaa vastaan kohdistuvaan hyökkäyssotaan. Kaukoidässä syttyi Venäjän ja Japanin välillä sota v.1904. Venäläisten Port Arthurin linnoitettu sotasatama piiritettiin ja Kaukoidän laivasto kärsi suuria tappioita. Itämeren laivasto lähetettiin hankkimaan takaisin menetetty meriherruus, mutta se tuhoutui Tsushiman salmessa käydyssä meritaistelussa v.1905.

Saksa ja Ruotsi kehittivät laivastoaan vuosisadan alussa voimakkaasti. Venäläiset joutuivat suunnittelemaan uudelleen pääkaupunkinsa Pietarin puolustusta. Laivaston uudelleen rakentamiseen ryhdyttiin heti, mutta projekti lähti liian hitaasti liikkeelle. Suomenlahden ja Pohjois-Itämeren rannikot päätettiin linnoittaa. Libaun sijainti oli heikolle laivastolle vaarallisen lähellä Saksaa ja uusi laivastotukikohta päätettiin rakentaa Rääveliin eli nykyiseen Tallinnaan. Suomenlahden pohjukassa Kotlinin saarella sijaitseva Kronstadtin ympäristön linnoitukset keräsivät suojiinsa alkuvaiheen vähäiset laivaston rippeet. Helsinkiin suunniteltiin sotasatamaa, josta voitiin tehdä iskuja Tallinnan laivastotukikohtaan hyökkäävän vihollisen sivustaan tai selustaan.

Katso karttaa Suomenlahden ja Pohjois-Itämeren rannikkolinnoituksista 

Rannikkolinnoitusten rakentamiseen ryhdyttiin monien suunnitelmien ja komiteamietintöjen jälkeen v.1912. Tallinnan edustan niemille ja saarille rakennettiin voimakkaita tykkipattereita. Kaupunki suojattiin mantereen puolelta maarintaman linnoitusketjulla. Suomenlahden kapein kohta turvattiin Suomen rannikon puolelta Porkkalan niemen edustalla sijaitsevan Mäkiluodon pattereilla sekä Hankoniemen edustalla sijaitsevan Russarön aseilla. Tätä Pietarin puolustuksen pääasemaa ryhdyttiin kutsumaan Pietari Suuren merilinnoitukseksi. Se muodosti kolmion jonka kärkipisteinä olivat Tallinnan alue, Porkkala ja Hanko. Joissakin yhteyksissä on virheellisesti esitetty, että kaikki Pohjois-Itämerelle ja Suomenlahdelle rakennetut linnoitukset mukaan lukien Helsinki, olisivat kuuluneet em. Pietari Suuren merilinnoitukseen. 

Virtsun patteri
Muhun salmen rannalla sijaitsevan Virtsun patterin 152 mm Canet-tykki

Viron saaristoa ja etenkin Hiidenmaan ja Saarenmaan saarien ja mantereen väliin jäävän Muhun salmen rannoille rakennettiin useita pattereita. Suomen puolella linnoitettiin saaristomeren aluetta. Helsinkiin ja Viipuriin suunniteltiin uusia pattereita ja maailmansodan sytyttyä kaupunkien ympärille rakennettiin myös maarintaman puolustuslinjat. 

Suomenlahden pohjukka linnoitettiin voimakkaasti. Kronstadtin ympäristössä sijaitseville matalikoille oli rakennettu jo 1700-1800 luvulla suuria linnakkeita. Niiden aseistusta ajanmukaistettiin ja pattereita rakennettiin lisää. Suomen rannikolle rakennettiin voimakas Inon linnoitus jonka aseistukseen kuului mm. 305 millimetrin kanuunoita, joista osa sijaitsi panssaritorneissa. Vastapäätä Suomenlahden etelärannalle rakennettiin yhtä voimakas Krasnaja Gorkan linnoitus. Kumpikin linnoitus oli suojattu ensimmäisen maailmansodan aikana myös maarintaman varustuksilla.

Inon 305 patterin piirros
Yksityiskohta venäläisestä rakennuspiirroksesta, Inon 305 mm:n patteri.

Ensimmäisen maailmansodan syttyessä 1914 linnoitustyöt olivat vielä pahasti kesken. Töitä tehtiin kuitenkin kuumeisella kiireellä ja talveen mennessä olivat tärkeimmät patterit valmistuneet ja Suomenlahden suuaukko suljettu miinoitteilla. Venäjän uuden laivaston alukset olivat turvallisesti Helsingin, Tallinnan ja Kronstadtin satamissa. Kun maihinnousun uhka Suomenlahden pohjukassa oli näin torjuttu ounasteltiin että Saksalaisten hyökkäys saattaisi kohdistua jonnekin Suomen länsirannikolle Pohjanlahdella. Vuonna 1915 ryhdyttiin linnoittamaan Ahvenanmaata, joka oli julistettu demilitarisoiduksi vyöhykkeeksi 1850-luvulla käydyn Itämaisen sodan jälkeen. Ahvenanmaan linnoituksilla haluttiin vaikeuttaa saksalaisten kulkua Pohjanlahdelle ja estää saariryhmän valtaamista Suomen maihinnousun tukikohdaksi. Mahdollista maihinnousua varten rakennettiin kenttälinnoituksia sisämaahan Etelä- ja Keski-Suomen tärkeimmille kulkureiteille. Niihin tukeutuen Suomessa oleva kenttäarmeija olisi viivyttänyt saksalaisten etenemistä, kunnes Venäjältä olisi saatu lisävoimia.

152/45-C, Sålis
Såliksen patteri Ahvenanmaalla. 152 mm:n 45 kaliiperin Canet rannikkokanuuna.

Merialueiden miinoittaminen vahvistui jokaisen sotavuoden avovesikautena. Pattereita valmistui tasaisesti lisää ja viime vaiheen linnoittamiseen kuului taaemman puolustusaseman rakentaminen Suomenlahden itäosan saarille nykyisen Kotkan edustalta Kurkolanniemeen. Nämä työt jäivät osittain keskeneräisiksi sodan päättyessä. Samoin jäivät keskeneräisiksi Porkkalan ja Tallinnan edustalle suunnitellut 356 mm:n tornitykkipatterit.

Miinat ja patterit
Venäläisten laskemien miinojen ja valmistuneiden rannikkopattereiden kokonaismäärät kunkin sotavuoden lokakuussa. 

Sodan syttyessä Saksan hyökkäyksen päävoima kohdistui Euroopan länsirintamalle. Lokakuussa 1914 saksalainen sukellusvene torpedoi panssariristeilijä Palladan Suomenlahden keskiosassa Hangon ja Tallinnan välillä. Saksalainen laivasto-osasto kävi lyhyen tulitaistelun Utön linnakkeen kanssa v.1915. Itämerellä käytettiin myös ilma-asetta. Saksan ilmavoimien toimintasäde kattoi mm. Viron saaristoaseman alueet, joihin rakennettiinkin useita ilmatorjuntapattereita. Ilmatorjunta-aseistusta sijoitettiin myös muualle mm. Tallinnaan ja Helsinkiin. Rannikkoalueilla sijaitsi myös venäläisten lentotukikohtia. Neljä saksalaista zeppeliiniä pommitti tiedustelumatkan yhteydessä Ahvenanmaata heinäkuussa v.1916. Maarianhaminaan pudotettiin yli 700 kiloa pommeja.

Saksalaiset olivat valloittaneet Itämeren kaakkoisosia sodan kuluessa. Miehitettyihin alueisiin kuului mm. Libaun sotasatama. Saksalainen Itämeren laivasto-osasto hyökkäsi Riianlahdella vallankumouksen heikentämän Venäjän kimppuun lokakuussa 1917. Maihinnousun jälkeen saksalaiset etenivät kohti Tallinnaa, joka vallattiin 25.2.1918.  Jotkut Viron saaristoaseman tykkipattereista ottivat osaa taisteluihin, eniten laivasto-osaston etenemistä haittasivat kuitenkin miinoitteet. Ahvenanmaalla saksalaiset nousivat maihin 5.3.1918 Eckerössä ja 3.4.1918 Hangossa. Joillakin rannikkolinnakkeilla käytiin taisteluita v.1918. Punakaartilaiset taistelivat valkoisia vastaan mm. Mäkiluodossa. Itärajalla venäläiset vetäytyivät Inosta taisteluiden kuluessa ja räjäyttivät linnoituksen miinakaapelilla Kronstadtista käsin.

305/52 O, Ino
Inon 305 mm:n patteri ensimmäisen maailmansodan aikana.

Saksalaiset ja suomalainen Valkoinen armeija miehittivät kaikki Suomen ja Viron rannikolla sijaitsevat linnoitukset. Saksalaisten tappion jälkeen jäljelle jäänyt kalusto siirtyi itsenäistyneille Suomen ja Viron valtioille. Inon räjäytetty linnake kunnostettiin osin, mutta se tuhottiin uudelleen Suomen ja Venäjän rauhanneuvotteluissa tehdyn sopimuksen perusteella. Samoin tuhottiin Ahvenanmaan linnoitteet, jonne perustettiin jälleen demilitarisoitu vyöhyke. 

Suomen alueella sijaitsevat linnoitetut saaret kuuluvat suurimmaksi osaksi edelleen puolustusvoimille. Neuvostoliiton aikana olivat kaikki Viron puolella linnoitetut alueet sotilaskäytössä. Nykyisin matkailijat voivat jo tutustua mm. Saarenmaan linnoitteisiin, joita tosin uudelleen rakennettiin mm. toisen maailmansodan aikana. Ahvenanmaalla on räjäytettyjä tykkipattereita ryhdytty esittelemään matkailijoille. Jopa Suomenlahden pohjukassa sijaitseva Kronstadt  vastaanotti ensimmäiset turistina 1990-luvulla. Alue oli ollut matkailijoilta kielletty jo 1700-luvulta asti.

 

Aloitussivu - Lisätietojen linkkisivu


© 2000