Sotilaat ja taistelut
Venäläiset
Krepost Sveaborgin varuskunnan vahvuus oli rauhan aikana n. 7400 miestä. Liikekannallepanon jälkeen kesällä 1914 linnoituksen vahvuus olisi pitänyt olla 12.500 miestä. Varuskunnan suojajoukot kuuluivat 22. armeijakuntaan, joka kuitenkin lähetettiin taisteluihin rintamalle heti alkusyksystä. Tilalle saapui nostoväen prikaateja. Kesäkuussa 1915 Suomessa olevista joukoista muodostettiin 42. armeijakunta. Joukko-osastoja tuli ja meni ja organisaatiossa tehtiin jatkuvasti muutoksia. Joukkoja tuli lisää mm. Viipurin ja Kronstadtin linnoituksista. Krepost Sveaborgissa majaili koko sodan ajan myös erilaisia kasakka- ja kenttätykistöjoukkoja sekä Itämeren laivaston osia.
Krepost Sveaborgin linnoitustykistö saatiin täyteen sodanajan vahvuuteen vasta keväällä 1915, jolloin sen vahvuus oli 73 upseeria ja 4877 aliupseeria ja miestä. Myöhemmin muodostettiin toinen samanlainen rykmentti linnoituksen maarintamaa varten. Helsingin varuskunnan miehistövahvuus oli suurimmillaan elokuussa 1917, jolloin se oli erikoispataljoonat ja merijalkaväki mukaan luettuna n. 15.000 miehen vahvuinen. Tähän lukuun ei ole kuitenkaan laskettu Helsinkiin majoitettuja 42. armeijakuntaan kuuluvia joukkoja.
Venäläisiä sota-aluksia talvehtimassa Helsingissä ensimmäisen maailmansodan aikana.Helsingissä sijaitsevia joukko-osastoja oli majoitettuna mm. Kaartin kasarmiin, Uudenmaan kasarmiin Kruununhaassa, Turun kasarmiin nykyisen linja-autoaseman kohdalla, Santahaminaan ja Viaporin keskuslinnoitukseen nykyisen Suomenlinnan saarille. Lisäksi sotaväen joukkoja ja upseereita oli majoitettu linnoitusalueella sijaitsevien maatilojen rakennuksiin. Kaupungin ympäristössä oli myös kookkaita leirialueita mm. Pukinmäessä, Pakilassa ja Marttilassa. Asevarikkoalueita oli eri saarten lisäksi mantereella mm. Taivallahden, Pikku Huopalahden ja Viikin Latokartanon seuduilla.
Krepost Sveaborgissa oli tykistön ja jalkaväkijoukkojen lisäksi mm. miinapataljoona sekä Ilmapurjehduskomppania. Viimeksi mainitun lentotukikohta sijaitsi Vanhankaupunginlahden rannalla Hermannissa. Tiedustelua ja tulenjohtoa varten oli linnoitukseen pyydetty 15 vesitasoa. Kaupungissa oli myös konekivääreillä ja valonheittimillä varustettuja panssariautoja.
Venäläisiä joukkoja marssimassa nykyisen Kansallismuseon kohdalla. (Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, kuvannut: Ivan Timirjasev 1914)Välittömästi Venäjällä tapahtuneen maaliskuun vallankumouksen (8.-12.3.1917 uutta lukua) jälkeen joutuivat jotkut päällystön jäsenet väkivaltaisuuksien uhreiksi. Krepost Sveaborgin virkatehtävissä toimivia henkilöitä korvattiin kiireesti uusilla armeijan demokratisoimisen nimissä. Joukkojen kuri höltyi ja omavaltaisuudet sekä riveistä poistuminen yleistyivät. Saksalaisten maihinnousua Suomeen pelättiin kuitenkin entistä enemmän ja linnoitustöitä jatkettiin. Elokuussa 1917 tehtiin valmiiksi suunnitelmat Helsingin ja sen lähikuntien evakuoinnista, jos saksalaiset hyökkäisivät. Suurisuuntaisessa suunnitelmassa päätettiin tarvittaessa siirtää kaupungista pois virastojen ja laitosten lisäksi koko väestö. Pääkaupunkiseudulta olisi siirretty yli 200.000 ihmistä Kuopion, Mikkelin ja Viipurin lääneihin 22:ssa vuorokaudessa.
Toisen Venäjän vallankumouksen (6.-7.11.1917 uutta lukua) jälkeen aloitettiin 42. armeijakunnan kotiuttaminen, joka koski myös Krepost Sveaborgin joukkoja. Saksalaiset olivat nousseet maihin Viron rannikolla Riianlahdella jo lokakuussa 1917 ja helmikuun 27. päivänä 1918 joukot valtasivat Tallinnan maa- ja merilinnoituksen. Venäjä teki Saksan kanssa erillisrauhan 3.3.1918 Brest-Litowskissa. Hajallaan olevat venäläiset joukot siirtyivät suurimmaksi osaksi pois Suomesta sisällissodan riehuessa. Pieni osa sotilaista siirtyi punaisten puolelle ja otti osaa taisteluihin. Saksalaiset nousivat maihin Hangossa 3.-5.4.1918. Venäläiset lähettivät Helsingistä upseerilähetystön Hankoon. He tekivät saksalaisten kanssa sopimuksen, johon sisältyi määräyksiä linnoitusten tykkien vaarattomaksi tekemisestä lukot ja suuntauslaitteet poistamalla. Samalla venäläisiä vaadittiin jättämään laivat, laitokset ja linnoitukset hävittämättä; laivat oli riisuttava aseista ja niihin sai jäädä vain määräsuuruiset komennuskunnat; linnakkeet ja laitokset oli luovutettava tyhjinä.
Saksalaisten joukkojen edettyä Helsingin laitamille 11.4.1918, poistui venäläisiä joukkoja kaupungista laivoilla, jotka suuntasivat Kronstadtiin. Helsinkiin jäi vielä joitakin sota-aluksia, jotka pysyttelivät puolueettomina kaupungin valtauksen yhteydessä.
Punakaarti
Vuoden 1917 ja 1918 vaihteessa Venäjän puna-armeijan perustamisen ja vanhan armeijan lopettamisen yhteydessä muodostettiin likvidointikomitea, jonka tehtävänä oli armeijan omaisuuden luettelointi ja evakuointi tai luovuttaminen punaisten hallinnoimalle Suomen kansanvaltuuskunnalle. Koko Krepost Sveaborg oli tarkoitus luovuttaa punaisille. Likvidointikomitean tehtävät jäivät kuitenkin keskeneräisiksi saksalaisten lähestyessä Helsinkiä. Kevättalvella 1918 punakaartin hallintaan siirtyivät vähitellen linnoituksen maarintama pattereineen ja ampumatarvikevarastoineen. Joillakin paikoilla ei punakaartilla riittänyt tarpeeksi väkeä vartioon, jolloin mm. Pitäjänmäellä sijaitsevia pattereita 101, 103 ja 104 vartioivat venäläiset sotilaat. Joissakin paikoissa yksityiset venäläiset asettivat omia vartiomiehiä mahdollisesti estääkseen punakaartilaisia saamasta aseita tai hyötyäkseen taloudellisesti niistä itse. Punaisten hallintaan siirtyivät myös maalinnoituksen puhelinverkot keskuksineen.
Helsinkiläinen punakaartin konekivääriosasto. Miehillä on päässään venäläisten linnoitusjoukkoja varten valmistuttamat teräskypärät. Aseena on maalinnoituksessa käytetty Maxim-konekivääri mallia 1910. (1918)Meririntaman sisemmän linjan saaret Harakka, Särkkä, Vallisaari, Kuninkaansaari ja Santahamina luovutettiin punaisille 1.4.1918 ja Viaporin keskuslinnoituksen päävartioon saatiin sijoittaa 100:n miehen vahvuinen vartiosto. Ulomman linjan saaret oli tarkoitus luovuttaa punaisille huhtikuun puolivälissä ja venäläisten olisi pitänyt poistua keskuslinnoituksesta 1.5.1918 mennessä.
Yhteistyö ei aina sujunut kitkatta. Helmikuussa oli Pakilassa linnoitusalueen punakaartin vartiomiesten ja venäläisten sotilaiden välillä syntynyt laukausten vaihtoa. Maaliskuussa venäläiset olivat irrottaneet tykkien lukkoja ja vieneet niitä mennessään ilmoittamatta punakaartille, lisäksi he olivat yrittäneet tunkeutua ammusvarastoihin. Hangossa huhtikuussa tehdyn venäläisten ja saksalaisten sopimuksen jälkeen kerrotaan, että Pietarista oli lähetetty erityinen komennuskunta, joka poisti linnoituksen tykeistä lukkoja. Tykkien vaarattomaksi tekemiseen näyttää olleen muillakin intressejä. Niitä irrotettiin mm. vastavallankumouksellisten venäläisten toimesta. Myös valkoiseen kaartiin kuuluneet ovat muistelleet salaisia sabotointiretkiä pattereille.
Saksalaisten saapuessa maarintaman läntisten linnoitusten eteen oli punaisten rintamat jo romahtaneet muualla Suomessa. Taisteluhautoihin saatiin kootuksi vain 1500 kiväärimiestä. Tykeille ei punakaartilta riittänyt asiantuntevaa henkilöstöä.
Leppävaaran patteri 104 keväällä 1918. Mörssäristä on irrotettu lukko. Vauhdikkaasta tilanteesta kertoo putken takaosan viereen asetettu nostopöytä, vääntynyt kaide ja maassa lojuva massiivinen lukko (Kuva: Espoon kaupunginmuseo).
Saksalaiset
Saksalainen Itämeren divisioona, joka käsitti yli 9000 miestä, nousi maihin Hangossa 3.4.1918. Samalla tehtiin myös aikaisemmin tekstissä mainittu Hangon sopimus venäläisten kanssa. Punaiset vetäytyivät Karjaalle ja saksalaiset löysivät Lappohjan alueen kenttälinnoitukset tyhjinä. Ensimmäinen huomattava taistelu käytiin Karjaalla, josta punaiset jatkoivat perääntymistään. Saksalaisten pääjoukosta eronnut tiedusteluosasto jatkoi kulkuaan Lohjan suuntaan ja joutui taisteluun Nummelan kenttälinnoitettujen asemiin pureutuneiden punakaartin joukkojen kanssa. Nummelan asemat nujerrettiin vasta Helsingin valtauksen jälkeen. Helsinkiin saksalaiset saapuivat kolmesta suunnasta: lännestä Kirkkonummelta Espoon kautta, pohjoisesta Helsingin pitäjän kirkonkylästä Tikkurilan kautta sekä mereltä laivasto-osaston maihinnousulla.
Saksalaiset murtautuivat linnoitusvyöhykkeen läpi Albergan kartanon seuduilla nykyisessä Leppävaarassa. Rautatien pohjoispuolella kulkee Turun maantie. Piikkilankaesteet on tässä vahvennettu punaisella hahmottamisen helpottamiseksi. (Yksityiskohta venäläisestä läntisen puolustusrintaman linnoituskartasta, Sota-arkisto)Lännestä saapuvat joukot etenivät rataa ja Turun maantietä pitkin. Joukot saapuivat Helsingin maalinnoituksen läntisen rintamaosan kestolinnoituslaitteiden ja piikkilankaesteiden etumaastoon 11.4.1918. Kyseessä oli tukikohta XXIX:n alue Leppävaarassa. Saksalaiset ovat muistelleet punakaartin tyhjentäneen maantien eteläpuolella olevan tukikohdan juuri ennen hyökkäyksen alkua. Tällöin on ilmeisemmin ollut kyseessä tukikohdan XXX pohjoisimmat varustukset tai kohteet XXIX:4-7.
Helsingin alueen punaiset olivat tehneet ensimmäiset neuvottelukosketukset saksalaisiin jo aikaisemmin Ruotsin konsulaatissa palvelevan ruotsalaisen kapteenin välityksellä. Oli sovittu, että neuvottelijat saapuisivat linnoitusten edustan maantielle klo 10.30. Heitä ei kuitenkaan näkynyt ja hyökkäyskäsky annettiin 10.45. Saksalaiset aloittivat tykistötulen klo 12.15 jolloin linnoituksesta avattiin kiivas kiväärituli. Kello 13.40 saapui maantielle valkoisella lipulla varustettu auto, joka ohjattiin saksalaisten etukomentopaikalle. Autossa oli kaksi punaisten johtohenkilöä sekä ruotsalainen välittäjä. Neuvotteluilla saatiin aikaan kahden tunnin tulitauko, jonka jälkeen klo 16 asemiin nostettaisiin valkoiset liput antautumisen merkiksi tai saksalaiset avaisivat tulen uudelleen.
Kello 16:een mennessä olivat punakaartin joukot vetäytyneet etummaisista asemista. Valkoisia lippuja ei kuitenkaan nostettu ja saksalaiset joutuivat tuleen sisempien linnoitusten kohdalla (mahdollisesti tarkoitetaan kohdetta XXIX:3 tai tukikohdan XXVIII eteläisiä asemia). Tuleen vastattiin jälleen tykistöllä ja punaiset luovuttivat asemansa. Saksalaiset pääsivät etenemään Pikku Huopalahden alueelle. Siellä maasto laskeutui niittynotkelmaksi, jonka pohjalla kulki vähäinen Mätäpuro. Sen vastarannalta nousi ylöspäin paljas rinne, jonka reunoilla sijaitsivat v.1914 rakennetut kenttälinnoitetut asemat. Kyseessä olivat kohteet 1914:19-30 Ruskeasuon ja Ilmalan alueilla.
Eteneminen pysähtyi tähän yön ajaksi. Koko seuraavan päivän 12.4. käytiin alueella ankaria taisteluita, mutta joukot eivät päässeet etenemään. Vasta iltapäivällä saksalaiset saivat paikalle reservinsä, jonka turvin aloitettiin uusi hyökkäys. Tällöin huomattiin punakaartilaisten jättäneen myös nämä asemat. Taistelut muuttuivat kaupungin keskustan alueella sekaviksi katutaisteluksi, joiden yhteydessä mm. Turun kasarmi ammuttiin tuleen, jolloin koko rakennus tuhoutui.
Saksalaiset sotilaat nousevat Ilmalan sääaseman kalliolle. Koko mäen huippua peittää selvästi erottuva nurmettunut hiekkavalli, kohde 1914:27-30. (1918)Pohjoisesta päin kaupunkiin tulevat joukot hyökkäsivät Malmille, jossa käytiin joitakin taisteluita. Saksalaiset mainitsivat saaneen alueelta sotasaaliiksi neljä raskasta kanuunaa ja kuusi kenttätykkiä. Myös Pikku Huopalahden alueelta löydettiin tykistövarikolta 56 tykkiä sekä runsaasti ammuksia. Kaupunkiin mereltä päin saapuva laivasto-osasto pääsi etenemään Harmajan edustalta sumun takia vasta iltapäivällä 12.4. Se saapui Kruunuvuoren selälle raivausalukset kärjessään. Meririntaman linnoitetut saaret olivat vaarattomina, kuten Hangon sopimus oli edellyttänyt. Kello 19 nousi n. 400 miehen vahvuinen osasto maihin Katajanokalla ja eteni seuraavana päivänä kaupungin keskustaan.
Helsinki antautui 13.4.1918. Yksittäiset sala-ampujat jatkoivat taisteluaan vielä seuraavana päivänä järjestettävän sotilasparaatin aikanakin. Kaupungin valtauksessa kaatui 24 saksalaista sekä heidän kanssaan taistelleita suomalaisia valkoisia 17. Punaisia kaatui n. 300 ja vangiksi otettiin 6200 henkeä, joista tosin vain murto-osa oli ottanut osaa taisteluihin.
